TVT:n toinen luentopäiväkirja

Muiden opiskelijoiden blogeja selaillessani tunsin alemmuuden tunnetta siitä, että muilla oli aivan erilaiset blogikirjoitukset kuin minulla. Tajusin kuitenkin, ettei minun blogikirjoitukseni tarvitsekaan olla samanlainen. Onneksi löysin myös samanlaisia ajatuksia muiden blogeista, mitä minulla on.

Vastaani ilmestyi Ellin blogikirjoitus, jossa Elli kertoo siitä, miten hänen ala-asteellaan ja yläasteellaan ei käytetty muuta kuin piirtoheittimiä ja liitutauluja, vasta lukiossa luokissa saattoi olla älytauluja. Minulla on lähes täysin samanlaisia kokemuksia omilta peruskouluvuosiltani. Elli puhuu myös siitä, miten hänestä tuntuu, että on välillä ”autiolla saarella” tieto- ja viestintätekniikan suhteen. Minulla on aivan samanlainen tunne, ja aika useastikin. Olen myös samaa mieltä Ellin kanssa siitä, että kontaktiopetus on paras malli antaa opetusta, vaikka etäopetuksen malli tuntuu myönteisemmältä sen jälkeen, kun asiasta keskusteltiin luennoilla.

Hilla kertoo blogissaan, miten lapset ymmärtävät paremmin kuin monet aikuiset teknologiasta, joten teknologiaa tulisi hyödyntää kouluissa enemmän. Olen erittäinkin paljon samaa mieltä. Jos kerran teknologia on lasten nykypäivää, miksi sitä ei tuettaisi kouluissa? Hilla kertoo blogikirjoituksessaan myös siitä, miten hänelle jäi mieleen ipadin popplet ohjelma, ja miten näppärä se on. Pidän itsekin poppletia todella hyvänä työkaluna, vaikkakin miellekarttojen tekeminen vihkoon on ehkä helpompaa ja nopeampaa.

Pidän teknologian saavutuksia tärkeinä ja mielenkiintoisina, mutta mielestäni kuitenkin joissain asioissa teknologian hyödyntäminen ei välttämättä ole järkevin vaihtoehto. Leena kirjoittaa blogikirjoituksessaan siitä, miten teknologiassa on sekä hyvät että huonot puolet. Hän nostaa esille lasten hyvinvoinnin. Lapset jo kotonaan viettävät paljon aikaa tietokoneiden ja TV:n äärellä, niin onko teknologian runsas hyödyntäminen järkevää myös koulussakin? Tämä on järkevä ja varteenotettava pointti. Kyllä minulla ainakin alkaa pää särkeä, jos kaikki aika menee erinäisten ruutujen katselemiseen.

Mieleeni jäi erityisen hyvin Saran blogikirjoituksen lause: “Teknologia teknologian vuoksi ei kuitenkaan ole tavoiteltua”. Tästä puhuttiin luennoilla, mutta olin ehtinyt jo unohtaa sen. Onneksi luin Saran blogia, josta asia jäi taas mieleeni.

-Marjaana-

TVT Luentopäiväkirja 2 – ajatuksia muiden opiskelijoiden blogiteksteistä

Lueskelin muiden opiskelijoiden blogeja ja löysin monista kirjoituksista mielenkiintoisia huomioita tieto- ja viestintätekniikkaan ja teknologiakehitykseen liittyen. Huokaisin helpotuksesta, kun silmiini osui niin monia tekstejä, joissa asiaa käsiteltiin lähes samoista lähtökohdista kuin mitä itse ajattelen.

Tunnemme itsemme usein avuttomiksi kaiken uuden teknologian keskellä. Tiedämme, että lapset joutuvat nyt ja erityisesti tulevaisuudessa kokoajan enenevissä määrin tekemisiin uusien teknologian sovellusten kanssa. Kasvattajina meidän tehtävä on luoda lapsille mahdollisimman hyvät tiedolliset ja taidolliset valmiudet elämää varten. Totuushan on, että emme edes tiedä, mihin heitä tarkalleen ottaen valmennamme, mutta ainakaan emme siihen, mihin olemme itse tottuneet, vaan johonkin uuteen ja ihmeelliseen – tulevaisuuteen. Luultavasti heillekin tulee elämässä vastaan hetkiä, jolloin he tuntevat olonsa aivan yhtä tietämättömiksi kuin me nyt. Voimme kuitenkin auttaa heitä selviytymään juuri niistä hetkistä opettamalla heille mm. yhteistyö- ja tiedonhakutaitoja sekä joustavaa ja uteliasta asennetta uusia asioita kohtaan. Tästä kirjoittavat myös Niina ja Riina blogikirjoituksissaan.

Yhteisöllinen oppiminen tuntuukin olevan päivän kuuma sana. Vuorovaikutushan on opettamisen ja oppimisen ydinasioita. Onneksi tämä on otettu erääksi tärkeäksi seikaksi myös teknologisten opetusvälineiden suunnittelussa. Verkkoyhteisöt ja ryhmätöihin soveltuvat teknologiasovellukset palvelevat juuri tätä oppilaan tarvetta olla vuorovaikutuksen osapuolena. Eetu pohtii suomalaisten ”geneettistä” arkuutta ja epäsosiaalisuutta ja sitä, voisiko näillä yhteisöllisen oppimisen sovellutuksilla jopa ehkä muuttaa tätä meitä Pohjoisen asukkeja koskevaa stereotypiaa, lisäämällä kouluopetukseen yhteisöllistä toimintaa ja tekemällä siitä luonteva osa lasten koulutyöskentelyä?

Teknologian lisäämisestä kouluihin opetuskäyttöön voidaan olla montaa mieltä. Olen itse samoilla linjoilla Hillan kanssa siitä, että ehdottomasti teknologiaa kannattaa hyödyntää opetuksessa siinä määrin, miten sen käyttö pystytään ujuttamaan luontevaksi osaksi oppitunteja. Jos jokin asiakokonaisuus tai tehtävä on mahdollista toteuttaa käyttäen hyödyksi uutta teknologiaa niin, että teknologian käytöstä voidaan todeta olevan oppilaille selvästi hyötyä oppimisen kannalta, niin mikäs siinä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi esimerkiksi oppikirjoista pitäisi luopua kokonaan? Mielestäni teknologia toimii vallan mainiosti opetuksen tukivälineenä, ei kuitenkaan ainoana oppimisen väylänä. Rajansa kaikella! Tiedämmehän yksilöiden olevan hyvin erilaisia oppijoita. Itse kuulun siihen joukkoon, joka tarvitsee oppiakseen kynän ja paperia, keskustelua, pohdintaa, tekstiä jota alleviivata ja ympäröidä omin pikku kätösin. Kirjan lukeminen ei keskeydy siksi, että mieli tekeekin ”äkkiä” tarkistaa facebook tai sähköposti, eikä kirjasta voi loppua akku. En tosiaankaan usko, että oppikirjojen vaihtuminen iPadeihin palvelisi kaikkien oppilaiden tarpeita.

 

-Sofia

2. Päiväkirja

Lueskellessani muiden opiskelijoiden blogikirjoituksia, sain ilokseni huomata, että moni muukaan ei ole ennen kurssin alkamista ollut paljoa tekemisissä tieto- ja viestintätekniikan kanssa. Esimerkiksi Jenni kertoo blogissaan, että myöskään hänen aiemmissa kouluissaan teknologialla ei ole ollut suurta roolia. Hän on kuitenkin kanssani samaa mieltä siitä, että teknologia on nykyään tärkeä osa opetusta ja myös hän on saanut kurssilla paljon uutta ja hyödyllistä tietoa.

Myös Henna tuo artikkelissaan esiin saman näkökulman ja myös hänen mielestään opettajan täytyy pysyä mukana kehityksessä – eli hänen täytyy pystyätulevaisuudessa hyödyntämään teknologiaa oikeilla tavoilla opetuksessaan. Tekstissään Henna käsittelee myös asiaa, jota en omassa artikkelissani ole maininnut, mutta josta olen hänen kanssaan myös samaa mieltä. Hän kirjoittaa, että vaikka etäopetus tuo opetukseen uudenlaisia mahdollisuuksia, pitää hän kuitenkin kasvotusten tapahtuvaa opetusta tärkeämpänä. Itse olen samoilla linjoilla asian suhteen ja sanoisinkin, että etäopetusta voi hyödyntää tiettyihin poikkeustapauksiin ja -tilanteisiin, mutta kuitenkin suurin osa normaalista kouluopetuksesta saisi olla mielestäni kasvokkain tapahtuvaa.

Omassa artikkelissani kerroin, kuinka omissa kouluissani edes tietokoneitakaan ei paljoa käyetty paljoa opetuksessa. Kaisamarleenan blogiartikkelissa otetaan myös kantaa tähän asiaan. Hänen mielestään jokaisella oppilaalla pitäisi olla tasavertainen asema tieto- ja viestintätekniikan opiskeluissa ja jotta tämä olisi mahdollista, tulisi joka koululla olla ainakin perusvälineistöä harjoittelua varten. Mielestäni tietotekniikalla on nykymaailmassa niin tärkeä rooli, että on suorastaan epäreilua olla tarjoamatta oppilaille mahdollisuuksia oppia käyttämään erilaisia välineitä ja sovelluksia. Myöhemmin, kun lapset esimerkiksi hakevat työpaikkaa, voi helposti henkilö, jolla on enemmän kokemusta tietotekniikasta, olla etulyöntiasemassa.

Kristan artikkelissa taas mielenkiintoista oli kohta, jossa hän mainitsee, että tekniikan ei saa antaa kuitenkaan vallata kokonaan koulumaailmaa, vaan jotkut asiat on vain yksinkertaisesti opeteltava. Tämä on asia, joka itseänikin mietitytti paljon kurssin aikana. Toisaalta, ymmärrän, ettei kaikkien tarvitse olla joka alan ammattilaisia, eikä ihminen edes pysty muistamaan kaikkea yksin ja tämän vuoksi on hyvä, että erilaista tietoa on saatavilla netistä. Kuitenkin jotkut asiat vaan ovat minunkin mielestäni sellaisia, että ne on pakko opiskella muistamaan itse. Esimerkiksi matematiikka on aine, jota pitää itse ymmärtää, eikä vain kopioida netistä suoraan vastauksia, jotta asioita oikeasti oppisi.

Tiivistetysti voisin sanoa, että lukemani kirjoitukset olivat kaikki suurinpiirtein samoilla linjalla ainakin sen seikan suhteen, että jokainen kirjoittaja ymmärtää teknologian huiman nopean kehityksen ja sen tärkeyden tulevassa ammatissamme.

 

-Elina

 

1. Luentopäiväkirja – TVT pedagogisena välineenä

Kurssin alkaessa tunsin heti pudonneeni kärryiltä. Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen taitavana tietotekniikan käyttäjänä, mutta yhtäkkiä tuntui kuin kaikki aiemmin oppimani tieto olisikin aivan turhaa. Nyt puhuttiinkin tietotekniikasta oppimisvälineenä. Aiemmin tietotekniikan sovellukset ovat olleet minulle lähinnä viihdettä, enkä ollut tullut ajatelleeksi miten teknologiaa voisi hyödyntää opetuksesta. Aluksi asenteeni kurssin aihetta kohtaan olikin melko negatiivinen, mutta kurssin edetessä tajusinkin miten tärkeä rooli teknologialla onkaan nykyaikaisessa opetuksessa.

Ensimmäisten luentojen aikana tajusin, miten vähäistä omissa aiemmissa opinnoissani teknologian käyttö olikaan ollut. Luentojen aikana käydyissä keskusteluissa tuli esille, että joidenkin koulussa teknologiaan oli panostettu enemmän, kun taas itse olen käyttänyt esimerkiksi tietokonetta oppimisen välineenä ainoastaan yläkoulussa ja lukiossa vapaaehtoisilla tietotekniikan kursseilla. Kun erilaiset teknologian laitteet ja sovellukset alkoivat kurssin myötä tulla tutummaksi, alkoi samalla myös käsitykseni teknologian tuomista mahdollisuuksista opetuksessa laajentua. Ipadeja ei käytetä sittenkään vain sen vuoksi, että niiden käyttäminen on mukavaa, vaan esimerkiksi siksi, että kyseiseen laitteeseen on saatavilla useita eri sovelluksia joiden avulla opetuksesta voi tehdä erilaista, uudenlaista ja oppilaille miellekkäämpää.

Yksi tunneilla esille tulleista ja meidän oppilaiden keskuudessa keskustelua aiheuttanut aihe on opettajien kouluttaminen teknologian saralla. Kurssin aikana meille opiskelijoille tuli varmasti hyvin selväksi se, että teknologialla tuettu oppiminen on nykyään pinnalla oleva asia, eikä teknologiaa enää voi nykymaailmassa sivuuttaa opetuksesta puhuttaessa. Nykyään teknologian käytön opettelu onkin opettajille todella tarpeellista, ellei jopa välttämätöntä. Kurssin alussa en vielä ymmärtänyt täysin mitä teknologialla tuetulla opetuksella tarkoitetaan, joten käsitykseni asiasta oli aivan väärä, enkä osannut kuvitella teknologiaa tärkeässä roolissa tulevassa ammatissani. Nyt kuitenkin kurssilla opittujen asioiden pohjalta voisin jopa väittää, että yksikään opettaja ei voi nykyään (tulevaisuudesta puhumattakaan) sivuuttaa täysin teknologian sovelluksia opetuksessaan.

Tietenkin teknologiasta oppimisvälineenä löytyy myös huonojakin puolia. Petri Riikosen kirjoittamassa artikkelissa (http://www.tiede.fi/blog/2012/09/15/miksi-koulussa-pitaa-muistaa-vaikka-kaikki-loytyy-netista/) tuodaan esille näkökulma, jonka mukaan tietotekniikan käytön myötä opetuksessa unohdetaan se seikka, että asioita pitäisi oppia myös muistamaan, eikä lapsia tulisi opettaa vain etsimään tarvitsemaansa tietoa netistä. Ymmärrän Riikosen näkökulman erittäin hyvin, sillä on tosiasia, että tietyt perusasiat tulee oppia aivan itse muistamaan, jotta esimerkiksi normaali arkielämä olisi sujuvampaa. Toisaalta, nykyään tietoa on saatavilla hurja määrä, eikä kaikkien tarvitse muistaa kaikkea ulkoa. Sitä paitsi,  käyttää moneen tarkoitukseen, joihin tiedonhaku internetistä kuuluu vain pienenä osana.

Tiivistetysti voitaisiin sanoa, että vaikka en koskaan ole ollut teknologian suurin ystävä, olen kuitenkin kurssin aikana oppinut hahmottamaan, kuinka tärkeää on opetella käyttämään tietotekniikan sovelluksia, sillä tulen väistämättä tarvitsemaan niitä tulevassa ammatissani, halusimpa sitä tai en.

-Elina

Luentopäiväkirja 1, TVT pedagogisena työvälineenä

Sitä huomasi, kuinka vähän todellisuudessa tietotekniikasta tiesikään, kun saapui ensimmäisen kerran Jari Larun luennolle kuuntelemaan uuden modernin tietoyhteiskunnan saavutuksista. Enpä olisi arvannut, että käännän kelkkani ja ryhdyn puolustamaan tietotekniikan kehityksen tarpeellisuutta. Ipadin käytön mielettömät mahdollisuudet aukeavat vasta, kun omin kätösin pääsee kokeilemaan sen toimintoja. Erittäin hienona työkaluna pidän popplettia, minkä avulla miellekarttojen tekeminen on oikeasti mielekästä ja tehokasta, varsinkin kun ryhmätoiminta on mahdollista!

Tietoteknkiikan historia on mitä mielenkiintoisin ja täynnä yllätyksiä. Asiat, jotka ovat meille nyt uusinta uutta, ovat todellisuudessa voineet olla jo kauan kehitteillä, ja jopa valmiina, mutta vasta nyt tuotu päivänvaloon. Luentojen ansiosta uskallan ehkä itsekin syventyä vielä lisääkin tuohon maailmaan. En kyllä toistaiseksi vielä osaa paljoa tehdä, mutta eikö sitä harjoittelemalla mestariksi tulla? Alakouluikäiset osaavat joka tapauksessa käyttää uusia vempeleitä, kuten ipadia, niin kyllä opettajankin tulisi osata. Olisi järjetöntä, jos opettaja ei suostu opettamaan tavalla, joka kuitenkin on lapsen kehitykselle tärkeää. Lapselle on paljon mielekkäämpää opetella asioita arjen kautta, joten ipad ja muut samankaltaiset laitteet ovat varmasti lähellä usean lapsen maailmaa.

Kävin alakoulun ja yläkoulun Maskussa, lähellä Turkua. Meillä oli liitu- ja tussitaulut käytössä sekä piirtoheittimet ja tietokoneita atk-luokassa. Monilla muilla, luennoilla olleilla opiskelijoilla, oli jo yläkoulussa paljon dokumenttikameroita ja muuta teknologiaa. Ollessani kahdeksannella luokalla saimme yläkouluun ensimmäisen smartboardin, jota ei oikeastaan osattu käyttää, joten minun yläkouluaikanani taulua ei käytetty juurikaan. Lukiossa (TSYK) miltei jokaisessa luokassa oli tykit, smartboardit ja dokumenttikamerat. Näin itsekin jouduin ensimmäistä kertaa oikeasti tekemään power point -esityksen. En ollut ikinä aikaisemmin sellaista tehnyt, mutta onneksi lukiossa oli pakko, sillä mielestäni power point on yksi hienoimmista ohjelmista, mitä tiedän. Tosin uusia oppimisympäristöjä ja työvälineitä tulee koko ajan lisää, joten power pointkin saattaa pian olla aivan out.

Harto Pönkä pohtii blogikirjoituksessaan “Koulujen tietotekniikka, edelläkävijyys ja uudet oppimistaidot”, että viidessä vuodessa ei olla edetty tietotekniikan opetuksen saralla (http://harto.wordpress.com/2011/10/14/koulujen-tietotekniikka-edellakavijyys-ja-uudet-oppimistaidot/). Perusteluina hän käyttää esimerkiksi vuoden 2004 opetussuunnitelmaa, joka on melko vajavainen. Olen itsekin samaa mieltä siitä, että opetussuunnitelma on siinä suheessa vajavainen, mutta mielestäni viidessä vuodessa on kuitenkin edetty ainakin vähäsen, sillä on saatu hankittua lisää välineitä kouluille, vaikkkaan ei kaikkiin kouluihin. Tällä hetkellä varmaan useimmilla alakouluilla on dokumenttikameroita, videotykkejä ja smartboardeja. Joissain kouluissa on jopa ipadeja ja muita välineitä. Mielestäni huomiota pitäisi kiinnittää niihin kouluihin, joissa ei ole, tai on hyvin vähän, mitään välineitä muuta kuin piirtoheitin ja liitutaulut. Nyky-yhteiskunta vaatii sen, että niin työnantajat kuin työntekijätkin osaavat käyttää teknologiaa hyödykseen, joten harjoituksen on alettava tasapuolisesti kaikilla. On todella sääli, jos jotkut oppilaat saavat äärettömän tuettua teknologiaopetusta kun taas jotkut eivät saa sitä ollenkaan.

-Marjaana-

luentopäiväkirja 1/ TVT: n käyttö kouluissa

 

Tieto- ja viestintäteknologia pedagogisena työvälineenä – kurssi alkoi innokkaissa tunnelmissa. Oli selvää, että tulevina opettajina meidän täytyisi oppia käyttämään nykyteknologiaa opetusta tukevana välineenä. Oma teknologiaosaamiseni ei ole erityisen hyvää ja siksi olinkin yhtä aikaa kiinnostunut oppimaan lisää, mutta samalla jännittynyt kuinka selviäisin kurssin suoritusvaatimuksista.

Omiin peruskoulu- ja lukioaikoihini perustuvat kokemukset aiheesta osoittautuivat melko lailla keskivertaisiksi verrattuna muiden opiskelijoiden kokemuksiin. Tuli ilmi, että teknologian hyödyntäminen opetuksessa on hyvin eritasoista eri paikkakunnilla Suomessa. Yhteinen havainto oli, että pääsääntöisesti nuoremmat opettajat olivat käyttäneet tietotekniikkaa enemmissä määrin hyödyksi kuin iäkkäämmät opettajat, mikä sinänsä kuulostaa järkeenkäyvältä. Muistan, että yläasteelle siirtyessäni alakoulusta tutut piirtoheittimet väistyivät uusien dokumenttikameroiden ja slideshow -esitelmien tieltä. Myös ryhmätöissä käytettiin usein nettiä tiedonhakuvälineenä ja kirjoitelmia alettiin tehdä useammin tietokoneella. Kuitenkin vasta lukiossa toteutimme ryhmätyöt loppuun asti sähköisessä muodossa, useimmiten kuitenkin tuttuina ja turvallisina PowerPoint – esityksinä. Lukiossa kuvioihin tuli myös sähköisiä kurssimateriaaleja, joita opettajat jakoivat opiskelijoille verkossa. Keskusteluissamme luennolla totesimme, että joissakin kouluissa teknologiaa on käytetty huomattavasti tätä minun kokemustani enemmän, toisaalla taas tätäkin vähemmän. Syiksi näille eroille näimme mm. kuntien rahatilanteet sekä opettajien iän ja innokkuuden kokeilla ja opetella uusia opetustapoja.

Myös meidän joukostamme nousi monelle varmasti mieleen kysymys, miksi teknologiapainotteinen opetus sitten on niin tärkeää – kyllähän opetussuunnitelmiin kirjatut aihekokonaisuudet on aina ennenkin opittu aivan perinteisiä opetusmenetelmiä käyttäen. Luennolla esille tullut lausahdus ’’Tänään koulunsa aloittava lapsi on työelämässä vielä vuonna 2074.’’ pisti kuitenkin ajattelemaan asiaa uudelleen. Kehitys kehittyy – missä mahtaakaan tietotekniikan taso olla muutaman kymmenen vuoden kuluttua, kun nytkin on jo vaikea pysyä perillä uusimmista teknologian sovelluksista? Lapset, joita opetamme, joutuvat tulevaisuudessa työpaikoillaan hallitsemaan silloisen kehityksen tason mukaisia laitteet ja sovellukset. Miten he voivat siinä onnistua, jos emme valmenna heitä käyttämään nykyteknologiaa hyödyksi ja pysymään ajan hermoilla? Tulevina opettajina meidän on hyväksyttävä sähköiset materiaalit ja teknologiasovellukset osaksi koulun ja opetuksen arkipäivää – enää niiden välttely ei ole vaihtoehto.

Teknologiasta on puhuttu jo vuosia ’’tulevaisuuden juttuna’’. Sitä se hyvin ilmeisesti onkin, mutta eikö se ole tämänkin päivän juttu? Miksi edelleenkään tietotekniikka ei ole saanut merkittävää jalansijaa koulumaailmassa? Tätä pohtii Harto Pönkä blogissaan Lehmätkin lentäis ( http://harto.wordpress.com/2011/10/14/koulujen-tietotekniikka-edellakavijyys-ja-uudet-oppimistaidot/#comment-1502 ) On kuitenkin totta ja ihan ymmärrettävää, että kehityksen mukana pysymisessä on opettajilla ja vanhemmilla haastetta, jopa enemmän kuin lapsilla itsellään. Se vaatii kiinnostusta aihetta kohtaan ja myös taloudellisia resursseja. Ja, vaikka koululle hankittaisiin kaikki uusimmat vempaimet, ei niistä juuri opetuksessa hyödytä jollei opettajillekin tarjota koulutusta niiden käyttöä varten. Innostus tekniikkaa kohtaan lopahtaa hyvin helposti, jos heti alussa menettää hermonsa uusien laitteiden käyttöohjeiden kanssa takkuamisessa. Oppiminen vie aikaa niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Tästä kuitenkin muodostuu ongelma: laitteiden ja uusien sovellusten käyttöönotto vie aikaa, mutta kuitenkin samaan aikaan teknologia kehittyy edelleen lisää ja vieläpä erittäin nopeasti.  Tässäpä onkin haastetta opettajille, vanhemmille, opetushallitukselle, meille opettajiksi valmistuville ja koko koulujärjestelmälle!